Mobiilisivustot ja -työkaluohjelmat
Vuosituhannen alusta asti nettiselaaminen mobiililaitteilla on kasvanut voimakkaasti, ja
Applen iPhonen,
Googlen Android-järjestelmäisten ja muiden
älypuhelinten
sekä
kämmentietokoneiden
ja tablettien eli
taulutietokoneiden
jatkuva yleistyminen edistää kasvua entisestäänkin.
Vaikka monet uusimmista laitteista selaavatkin jo tavallisia www-sivuja sangen vaivatta, on silti hyvin ajankohtaista joko päivittää olemassaolevia sivustoja
kosketusnäytöillä
ja pienilläkin näyttöruuduilla käyttökelpoisiksi tai luoda erilliset, mobiililaitteille kohdistetut sivut. Kannattaa siis kurkata, ovatko omat sivut käyttökelpoiset myös kännykällä.
Myös intranet-sovelluksia ja hallintatyökaluja on mahdollista tuottaa kännykkäversioiksi, jolloin monenlaiset työ- ja valvontatehtävät onnistuvat 3G-verkkojen kautta helposti tien päältä tai vaikka kesämökiltä käsin, ilman läppärin tonkimista esille. WWW-pohjaiset mobiiliohjelmistot ovat huomattavasti monikäyttöisempiä kuin varsinaiset mobiilisovellukset; Esimerkiksi alustasidonnainen iPhone-sovellus voi kyllä tarjota käyttöliittymässään enemmän "herkkuja" ja integraatiota itse laitteen kanssa, mutta toisaalta se sitten sitoo kaikki käyttäjät nimenomaan iPhoneen ja ehkäpä vain yhteen sen versioon, mikä tuskin on pitkällä tähtäimellä viisasta muuttuvan tekniikan maailmassa.
Ideoita lisäpalveluiksi
Mobiilisivustoihin kannattaa liittää laajemman toiminnallisuuden mahdollistamiseksi mm.
SMS-palveluita, joita myös rakennamme.
Niinsanotuilla
QR-koodeilla
voi yhdistää Internet-mainonnan perinteiseen mainontaan (esim.
lehdissä, esitteissä tai vaikka käyntikorteissa). QR-koodi voi toimia esimerkiksi siten, että lukija ottaa kuvan lehtimainokseen sijoitetusta QR-koodista älypuhelimensa viivakoodilukijalla, jolloin vaikkapa haluttu yrityksen tuotesivu avautuu suoraan älypuhelimeen ilman näppäilyä. Ohessa on mallina QR-koodi, joka johtaa tälle sivulle. Useimmille älypuhelimille on ilmaisia viivakoodilukijaohjelmia, joko valmiiksi asennettuna tai puhelinvalmistajan sovelluskaupasta ladattavia.